04.04.2019
Itkuksi meni
Suhteellisuudentaju on yksi tärkeimmistä taidoista. Tästä tuli opettavainen esimerkki eräässä haastatteluohjelmassa, kun julkisuuteen alkoi nousta erilaisia ruokakohuja.Tällä kertaa kohkaamisen kohteena oli syöpää aiheuttavien karsinogeenien vaarallisuus. Studiossa asiantuntijoita edustivat kolme vanhempaa herraa, joita nykyään kutsuttaisiin päivystäviksi dosenteiksi.
Ohjelman juontaja oli selvästi innoissaan tuoreesta aiheesta. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia käytettiin karsinogeenien kauhisteluun ja varoiteltiin epäterveellisistä ruoanlaittotavoista. Tällaisia ovat muun muassa rasvassa paistaminen ja makkaran hiillostaminen nuotiolla.
Ja tottahan se onkin – vaarallisia ovat!
Tässä vaiheessa keskustelu alkoi jo pyöriä kehää, ja niinpä yksi asiantuntijoista päätti laajentaa näkökulmaa: ”Kaikissa asioissa – kuten tässäkin – pitää muistaa, että ne ovat aina suhteessa johonkin.
Jos otamme esimerkiksi keskustelussa mainitun, kokonaan mustaksi kärvennetyn makkaran, niin voidaan arvioida, että sen syöminen on kutakuinkin yhtä vaarallista kuin jos polttaisi yhden savukkeen.”
Hölmistynyttä juontajaa kävi suorastaan sääliksi, kun tämä myhäilevä, mutta suorasukainen proffa riuhtaisi häneltä maton alta ja vielä suorassa lähetyksessä.
Veikkaisin, että ohjelman loppuunsaattamisesta tuli juontajaparan pisin kymmenminuuttinen. Paineet olivat karanneet, mutta silti piti puhaltaa ilmaa rikki menneeseen paperipussiin.
Karsinogeenit ovat edelleen vieraanamme ja lyhentävät vääjäämättä jokaisen elinikää. Suhteellisuudentajun nimissä on kuitenkin puututtava isompiin ongelmiin.
WHO:n mukaan mikrobilääkeresistenssi on ihmiskunnan suurin terveysuhka. Syynä tähän on holtiton antibioottien käyttö. Piittaamatonta suhtautumista esiintyy ihmispuolella, mutta erityisen paha tilanne vallitsee lihantuotannossa. Maailman mikrobilääkkeistä noin 70 prosenttia käytetään eläimille.
Antibiootteja annetaan surutta korvaamaan huonoja olosuhteita kasvatusaikana. Syykin on selvä. Suomalaisten lisäksi kaikilta muiltakin on kysytty, että haluavatko he halvempaa ruokaa.
Suomessa halpa ruoka revitään toistaiseksi tuottajien selkänahasta. Sitä mukaa, kun kotimaiset lihantuottajat joutuvat lopettamaan tuotannon kannattamattomana, siirrytään meilläkin antibiooteilla halpuutettuun tuontilihaan.
Antibioottiresistenssi ei kuulosta kovin vakavalta. Sehän on vain yksi hankala sivistyssana muiden joukossa. Itselle tuli herätys, kun eräs asiantuntija kertoi lehtihaastattelussa, mitä se oikeasti tarkoittaa.
Hän maalasi synkkää kuvaa lähitulevaisuudesta: ”Jos jatkamme nykyiseen malliin, niin ajaudumme antibioottien jälkeiseen aikaan. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että meidän lastenlapsemme ja heidän lapsensa joutuvat tekemään vähintään viisi lasta, koska 1-3 heistä tulee kuolemaan ennen aikuisikää.”
Tieto pysäytti ja meni jakeluun, mutta ymmärrys tuli vasta myöhemmin. Tämä johti erikoiseen tilanteeseen viimekertaisilla Sarka-messuilla, missä olin esittelemässä Makunaruja.
Osastolle saapui kaksi nuorta lypsykarjatilan emäntää. Sain heidät pysähtymään, kun kerroin, että idea koskee meitä kaikkia kuluttajan roolissa. Toinen heistä oli jo perustanut perheen ja toinen oli juuri muuttamassa maatilalle.
Kerroin heille mikrobilääkeresistenssin vaikutuksista, enkä malttanut olla viittaamatta uhkakuvaan antibioottien jälkeisestä ajasta. Siinä kesken esityksen yhtäkkiä tajusin, että onhan minullakin kolme lastenlasta ja tämä koskee tietysti samalla tavalla myös heitä.
Ääni alkoi väristä liikutuksesta, mutta vedin esityksen urheasti loppuun asti. Huomasin, miten toinen emännistä pyyhkäisi silmäkulmaansa. Kun katsoin hänen ystäväänsä, niin siellä kyyneleet kiiltelivät jo molemmilla poskilla.
Sitten ratkesin minä ja siinä me kaikki kolme sitten itkimme lastenlastemme tulevaisuutta – keskellä messukäytävää.
Francis Bacon sanoi, että ne joilla on lapsia, ovat antaneet kohtalolle panttivankeja.
03.04.2019
Kuka on asiakkaasi?
Elämässä kannattaa olla hereillä. Tärkeät, jopa elämän suuntaa muuttavat hetket rientävät ohi, jos torkkuu väärällä hetkellä. Isäni sanoi aikoinaan, että jotkut ihmiset ovat niin ymmärtämättömiä, etteivät huomaisi tilaisuutta, vaikka se olisi koira joka puree heitä jalkaan.Onneksi kyseessä on eräänlainen virtuaalikoira, sillä muuten olisi omatkin koivet kaluttuina. Mutta on matkan varrelle sattunut muutama kirkkaampikin hetki. Eräs tällainen sattui Okra-näyttelyssä vajaa kymmenen vuotta sitten.
Olin lanseeraamassa Makunaru-tuotteita ja pääsin siivellä erään ison yrityksen osastolle. Paha kyllä, tämä osasto sijaitsi keskellä konekenttää, eikä oikean kohderyhmän asiakkaita juuri paikalle sattunut.
Koska olin ensimmäistä kertaa esittelyhommissa, niin päätin ottaa tilanteen harjoittelun kannalta. Jokainen kiinnostunut ohikulkija tai eksynyt eläkeläispariskunta sai antaumuksellisen esityksen hännänpurennan torjunnasta.
Heti toisen päivän aamuna osastolle sattui kuusihenkinen kaupunkilaisperhe. Lapset olivat arviolta neljän ja neljäntoista haarukassa ja nyökyttelivät hyväksyvästi, kun epäuskoisena kyselin heidän kiinnostustaan esittelyyn.
Asia ei ollut heille aivan tuntematon ja kerroin innostuneena, miten ikävä hyvinvointiongelma voidaan torjua vastustamattoman makukokemuksen avulla.
Kun lopetin, tuli aivan hiljaista. Koko perhe seisoi rivissä ja katseli minua hartaana. Erityisesti huomioni kiinnittyi teini-ikäiseen tyttöön, jonka tavattoman kauniit gasellin silmät kiiltelivät liikutuksesta. Hyvänen aika sentään, ajattelin. Ei kai se nyt vaan ala itkemään?
Ei alkanut, vaan hän katsoi minua rohkeasti silmiin ja sanoi vienolla äänellä: ”Kiitos sinulle siitä, että olet tehnyt keksinnön, jolla voidaan auttaa possuja.”
Minä sulin siihen paikkaan.
Perhe kiitti kohteliaasti esityksestä ja jatkoi matkaa eteenpäin. Osastolle jäi hoipertelemaan hämmentynyt, mutta ilmeisen onnekas esittelijä.
Mietin tilanteen todennäköisyyttä: Voiko tällaista oikeasti tapahtua? Miten voi käydä niin käsittämättömän hyvä tuuri, että tuotteen ensiesittelyssä selviää aivan ratkaisevan tärkeä seikka. Asiakkaita eivät olekaan tuottajat. Eivät myöskään teollisuus tai kauppa.
Makunarun todellisia asiakkaita ovatkin kuluttajat!
30.01.2019
Hauskaa oli, mutta terveys ei kestänyt!
Halusin aloittaa ensimmäisen blogin juuri tällä otsikolla, koska se kuvaa hyvin sitä 33 vuoden jaksoa, jotka vietin sikahommissa.Otsikon viesti on tärkeä myös henkilökohtaisesti, koska se peilaa oivallisesti niitä ristiriitaisuuksia, joihin joudumme mahdottomien valintojen äärellä. Alun perin se on löydetty antiikin ajan hautakivestä ja on ns. hautakirjoitus.
Siinä alle kolmekymppinen, ilmeisesti joku oman aikakautensa rokkikukko lähettää kiperän viestin jälkipolville. Polttaako kynttiläänsä säästöliekillä kituutellen, vai antaako palaa molemmista päistä yhtä aikaa?
Kuten kirjoituksesta kiusallisen hyvin selviää, kyseessä oli tietoinen valinta, eikä siinä ole katumuksen häivääkään. Jollain kumman tavalla se herättää jopa lieviä kateuden tuntemuksia. Kuinka hemmetin hauskaa on ollut, jos lyhyeksi jäänyttä elämää ei tarvinnut edes katua?
Oman elämän kohdalla kävi tuuria siinä, että pääsin toteuttamaan itseäni unelma-ammatissa. Tosin huomasin sen vasta jälkeenpäin, kun kiinnostava ja mielekäs työ oli jo imaissut mukaansa. Alun perin ei tosiaankaan ollut tarkoitus viettää elämäänsä sikalassa.
Valinnan onnistumista alleviivaa se, etten muista yhtäkään aamua, jolloin olisi harmittanut lähteä töihin. Tosin miesmuisti on tunnetusti rajallinen, joten en voi kokonaan sulkea pois sitäkään, että muutama ankea aamu olisi päässyt unohtumaan.
Mukava, mutta monella tavoin raskas ammatti johti lopulta työkunnon heikentymiseen. Sinnittelin pitkään, enkä suostunut tunnustamaan selviä tosiasioita. Lopulta lääkärien hyvinkin vahvoista suosituksista havahtuneena ymmärsin, että nyt on korkea aika siirtyä kevyempiin hommiin.
Pitkän työuran mittaan oli virinnyt monenlaisia uusia ideoita, jotka olivat jääneet ajanpuutteen vuoksi toteuttamatta. Nyt elämänmuutoksen myötä tuli mahdollisuus kehittää ideoita eteenpäin kaupallisiksi tuotteiksi eli innovaatioiksi.
Ammatin peruja on, että monet keksinnöistä liittyvät tuotantoeläinten hoitoon ja varsinkin sikojen hyvinvointiin. Maailmanlaajuisesti pahimmat sikatalouden ongelmat – hännänpurenta ja emakoiden imetysaikainen laihtuminen – eivät ole aivan vieraita Suomessakaan ja niihin onnistuin kehittämään toimivat ratkaisut.
Kun keksijällä on käsissään nerokas idea, tarkoitus on tietenkin saada se hyödyttämään käyttäjiä mahdollisimman nopeasti. Tehtävästä voi kuitenkin tulla hyvin epäkiitollinen.
Kuulostaa hullulta, mutta jos kyseessä on kumouksellinen keksintö, se törmää väistämättä ankaraan vastustukseen. Jari Sarasvuo on tehnyt tästä ilmiöstä viiltävän teesin:
”Minkä tahansa idean voima eli väkevyys on suorassa suhteessa siihen, kuinka suuri joukko ihmisiä tunnistaa tämän idean, mutta torjuvat sen.”
Tähänastisilla kokemuksilla voi jo sanoa, että Makunaru-tuotteille on luvassa loistava tulevaisuus. Käsittämättömiin mittoihin yltänyt vastustus ennustaa hännänpurennan poistavalle keksinnölle sensaatiomaista menestystä.
